sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Apua!

TFW Helsingillä valmentaja Teemu puhui yksi aamu avunpyytämisen vaikeudesta.  Me suomalaiset olemme kansa, joka tahtoo selvitä itse oli tilanne mikä tahansa. Tietenkin tämä on yleistystä, mutta monesti pyydämme toiselta jotain vasta silloin kun on aivan pakko, emme hetkeäkään aikaisemmin. Hädässäkin pyyntö on todella anteeksi pyytelevä. 

Apua saattaisi olla helpostikkin tarjolla, mikäli sitä olisimme valmiita vastaanottamaan. Kuitenkin koska emme puhu moni olettaa meidän selviävän. Moni saattaa myös ohittaa vienon avunpyynnön, koska "kyllä se sitten pyytää kunnolla, mikäli oikeasti apua tarvitsee!"
Ei varsinaisesti avunpyyntö, mutta yksi hyvä esimerkki tästä mielestäni on ihmiset julkisissa busseissa. Istut jonkun vieressä käytäväpaikalla ja ikkunan vieressä olevan vierustoverin pitäisi jäädä pois. Yleensä mitä tapahtuu on se, että painetaan nappia ja oletetaan, että vieruskaveri tajuaa nousta. Jos joku muu on kerennyt painaa nappia, niin ruvetaan keräämään omaa kassia syliin ja elehditään levottomasti, jotta toinen tajuaisi nousta. Vasta, jos on aivan pakko suusta saattaa kuulua sanat: "Anteeksi jäisin seuraavalla pysäkillä pois!"


Moni varmasti pelkää tietyllä tavalla PT:nkin palkkaamista, koska silloin pitäisi myöntää, että ei pärjää salilla ilman. Itse mietin jonkun aikaa, kun liityin TFW;lle, että onko noloa mennä treenaamaan jonnekkin ryhmään ja tunnustaa, että oma treeni-into oli tuolloin hieman kadoksissa. Mä olen PT, kyllähän mun pitäisi pystyä omat treenini vetämään. Nyt tämä kuulostaa todella hölmöltä, sillä TFW on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, oppia lisää treenaamisesta, kehittyä ja saada uusia ideoita myös omille asiakkaille, 

Meistä jokainen tarvitsee aina kannustusta ja tukea, enemmän tai vähemmän. Halusin kirjoittaa tästä, jotta voisimme itse harjoitella avunpyytämista pienissä asioissa joka päivä, kun tulee tarvetta. Silloin tosipaikan tullen kynnys ei ole niin suuri. Lisäksi olisi tärkeää opetella ottamaan huomioon ne pienimmätkin ja hennoimmatkin avunpyynnöt, mikäli jollekkin se avunpyytäminen on vielä vaikeaa. 

Avuliasta sunnuntaita! 


-Linda

lauantai 30. tammikuuta 2016

Itsetunnosta

Viime aikoina olen jälleen joutunut miettimään itsensä vertaamista muihin. En siksi, että itse vertaisin itseäni toisiin, vaan sen takia, että eräs ystäväni myönsi vertailevansa itseänsä minuun.

Olen itsekkin ollut siellä. Olen ollut se, joka ei ole osannut iloita onnistumisista koska joku muu tekisi sen jossain kuitenkin paremmin. Jossain kohtaa elämääni tajusin kuitenkin, että muille katkeroituminen ei vie minua pätkääkään eteenpäin. Se kuluttaa vaan omaa energiaani, eikä ota toisilta heidän huikeita suorituksia pois,

Olen myös onnistunut vihdoin iskostamaan kallooni, että en voi verrata itseäni varsinkaan ihmisiin, kenellä on kokemusta siitä asiasta enemmän. Jos toinen on esimerkiksi treenannut 20 vuotta oikein ja kunnolla ja toinen aloittanut treenit kaksi vuotta sitten nollasta, niin eiväthän he millään voi olla samalla treenitasolla. Tottakai aloittelija voi samalla treeni palolla päästä joskus samaan tilanteeseen, mutta ei nyt, eikä varmasti vielä vuoden päästä. Tämä pitää hyväksyä.



Se, mitä hän pystyy vuoden aikana tekemään on kuitenkin paljon, mikäli hän onnistuu keskittymään ainostaan omaan tekemiseensä. Muilta voi ottaa mallia ja oppia. Halun tulla yhtä vahvaksi kuin joku toinen voi kääntää motivaatioksi. Tie tavoitteeseen on huomattavasti helpompi, kun katkeruuden sijaan paiskaa kaverin kanssa ylävitosia jokaisessa mahdollisessa tilanteessa ja nauraa päälle. 

Jos tiedät tehneesi parhaasi,ole tyytyväinen, vaikka ennätyksiä tai muuta superonnistumista ei tulisikaan. Älä anna itsesi sammuttaa intoasi. Nämä asiat vaativat paljon työtä päänsisällä, eikä nämäkään lampun syttymiset tapahdu todellakaan päivässä. Niille kuitenkin kannattaa uhrata aikaa, sillä luultavasti aina tulee olemaan joku, joka pystyy tekemään ja suunnittelemaan hommat sinua paremmin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinä olisit huono. :)

Ystäväni ilmaisi nämä tunteensa minua kohtaan hieman väärällä tavalla. Minun täytyy sanoa, että olen hieman ylpeä itsestänikin, kun pystyin suoraan sanomaan hänelle, että en ansaitse tuollaista käytöstä. Joitain vuosia sitten en olisi vielä tehnyt niin, vaan niellyt kaiken, vaikka tiedän, että tässäkään tilanteessa en ollut tehnyt itse mitään väärää.

Kun pystyy iloitsemaan toisen puolesta, saa iloita useammin! :)

Viikonloppu toivotuksin,
Linda

Naistenilta

Viime viikon lauantaina järjestimme naisten iltapäivän yhdessä koulutetun hierojan Laura Nurmisen/Kehonhuolto Koko ja ripsiteknikko Anniina Krökin/Anniinaction kanssa. Tapahtuman ideana oli tuoda esille tarjoamiamme palveluita sekä näyttää pienyritysten yhteistyön voimaa. Laura teki niskahartiaseudun hierontoja, Anniinan kanssa pääsi hieman perille siitä, miltä ripsenpidennykset näyttäisivät. Itse olin paikalla tekemässä kehonkoostumusmittauksia sekä lyhyitä kuntotestejä.
Tapahtuman tunnelma oli todella miellyttävä ja vieraita oli juuri sopiva määrä. Kukaan ei joutunut odottamaan liian pitkään ja kaikkien kanssa kerettiin juttelemaan tasaisesti sekä kertomaan, mistä hommassa on kyse. Yksi tyttöporukka oli tullut paikalle juuri ennen tyttöjen illan alkamista. Aika mahtava idea ja aloitus illalle! :) Todettiin, että tilaisuus pitää ehdottomasti ottaa uudelleen jossain vaiheessa, joten sitten vaan mukaan, mikäli tilaisuus nyt meni ohitse! ;)
Kehonkoostumusmittaus osoittautui todella suosituksi. Naisten suhtautuminen siihen ja sen tuloksiin kuitenkin pisti miettimään montaakin asiaa. Joukossa oli myös niitä, ketkä eivät tuloksia halunneet tietää. Kun puhuttiin BMI:stä ja rasvaprosentista moni ihan normaalikokoisista naisistakin jäi kauhistuksen valtaan. Kehonkoostumusmittaus on hyvä mittari seurata treenin ym. tuloksia, mutta sillä voi olla se kääntöpuolesakkin. Lisäksi jouduin toppuuttelemaan, että todella luotettavan tuloksen saamiseksi testaus pitäisi aina tehdä samalla laitteella, samaan aikaan, eikä tiettyä aikaa ennen saisi harrastaa liikuntaa tai syödä.
Ihanat naiset, toivon todella, että jokainen meistä saavuttaisi sen tilan, jossa ei antaisi vaa`an määritellä itseään. Se lukema ei kerro mitään siitä, mitä sinä todellisuudessa olet. Se ei millään tavalla osoita ihmisarvoasi. Jos se näyttää muutaman kilon "liikaa", mutta olet tyytyväinen itseesi, niin anna asian olla. Silloinkin, mikäli ylipainoa on jo terveydelle vaarallinen määrä, niin tilanne ei ole millään tavalla menetetty, jos sinä päätät niin. Pääasia on, että sinä itse voit hyvin ja ennen kaikkea pystyt toimimaan täysillä arjessasi.
Julkaisin itse eilen Instagrammissa ja Facebooksisa kuvan omasta muutoksestani.
Vuosia on ollut välissä todella monta. Olen ollut tästä laihempi ja olen ollut tästä paksumpi. Kumpikaan ei itsestään selvyytenä tuo onnellisuutta. Itse yhä enemmän ja enemmän arvostan kropan toimintakykyä. Oma tavoitteeni on pystyä ja jaksaa treenata täysillä. Se vaatii paitsi niitä raskaita sarjoja salilla, niin myös riittävästi ruokaa ja lepoa. Itse teen toki aina omat valintani, mutta en myöskään tahdo sosiaalisten suhteideni kärsivän sen takia, että dieettini ei sallisi minun tehdä mitään. Olen ehkä muutaman kilon painavampi, mitä olen pienimmilläni ollut, mutta pystyn nauttimaan illoista ystävien kanssa ilman huonoa omaatuntoa ja treeneissä painoja nousee enemmän kuin aikaisemmin. Se on se, mikä itselleni on tärkeintä.
Ohjeita ruokailuihin ja muuhunkin hyvinvointiin tulee nykyään niin paljon joka tuutista, että hukutamme helposti itsemme siihen ja unohdamme mikä meille itsellemme on parasta.
Uskalla kuunnella kehoasi ja sen antamia viestejä sekä käyttää maalaisjärkeä. Silloin varmasti saavutetaan parhaita tuloksia niin treeneissä, kuin niiden ulkopuolellakin!
Maananatai motivaatioin,
Linda