torstai 25. elokuuta 2016

Elämäni supersankarit

Lopetin viime postauksen siihen, että jokaisella meillä luultavasti on joku, kuka meitä katsoo ylöspäin. Syyt katsoa ylöspäin voivat olla hyvin erillaisia ja vaihtua ikävuosien varrella. Niin ainakin itselleni on käynyt.

Nuorempana henkilöt, keitä katsoin ylöspäin olivat lähinnä julkisuuden henkilöitä. Jossain kohtaa saatoin katsoa ihmisiä ja kadehtia heitä kauneutensa tai vartalonsa takia. Nykyään ihmisten, keitä minä katson ylöspäin, meriitit ovat aivan jotain muuta. Toki heistä jokainen on myös komea tai kaunis, mutta...

Ulkonäön sijaan katson ihmisen aitoutta. Kasvojen sijaan se on sydän, joka puhuu. Katson ylöspäin äitiäni, jonka uhraukset puolestani olen vasta viime vuosina todella tajunnut. Katson ylöspäin kollegoitani, ketkä ovat rohkeasti lähteneet toteuttamaan unelmiaan hypäten tuntemattomaan. Katson ylöspäin ystäviäni, ketkä osaavat iloita toisten ihmisten puolesta. He osoittavat teoillaan, kuinka paljon oikeasti välittävät.



Ennenkaikkea katson ylöspäin niitä ihmisiä, ketkä eivät kersku kaatumisillaan, vaan näyttävät sisullaan, kuinka sieltä pitää nousta joka kerta ylös vahvempana. Katson ylöspäin ihmisiä, ketkä omista epäonnen hetkistään huolimatta jaksavat uskoa ja vakuuttaa toisille, että kaikilla on mahdollisuus saavuttaa kovalla työllä haluamansa. Katson ylöspäin ihmisiä, ketkä ovat tarvittaessa tarpeeksi rohkeita myöntämään tehneensä huonoja valintoja ja osaavat pyytää apua tarvittaessa.

Katson ylöspäin ihmisiä, keillä on halu kokoajan oppia uutta, tietäen, että eivät ikinä tule tietämään kaikkea. Katson ylöspäin ihmsiä, ketkä tiedostavat elämän keskeneräisyyden ja ovat löytäneet silti rauhan. Katson ylöspäin ihmisiä, ketkä osaavat nähdä kaikki rikkautensa, vaikka heillä ei olisi ainuttakaan euroa lompakossa.



xx,
Linda

tiistai 23. elokuuta 2016

15-minuuttiani julkisuudessa..

Viikko sitten puhelimeni soi. Toisessa päässä oli Ilta-Sanomien toimittaja. Hän oli somesta bongannut minut ja kysyi suostuisinko haastatteluun kertomaan omaa tarinaani ylipainoisesta personal traineriksi. Hui, jännää! En kuitenkaan epäröinyt hetkeäkään. En suostunut siksi, että ehdoin tahdoin halusin naamani lehteen, vaan sen takia, koska toivon vilpittömästi oman tarinani antavan motivaatiota sekä inspiraatiota elämäntapojen muutokseen!














Kuva: Aleksi Jalava

Siellä sitä sitten pällisteltiin eilisessä lehdessä! Aika uskomaton fiilis. Palaute. mitä jutusta olen saanut niin julkisesti ja privaatisti on ollut aivan mielettömän hyvää ja mieltä lämmittävää.

Tein pienen virheen ja erehdyin lukemaan Ilta-Sanomien sivuille tulleita kommentteja. Toki tiesin, että aina tulee negatiivisiakin kommentteja, mutta jotenkin en asiaa etukäteen ajatellut. Minun kuulemma pitäisi pudottaa vielä 10-15 kiloa ollakseni timmi ja urheilullinen, kuten yleisurheilijat ja painoni olisi sopiva ym. Tiedättekö mitä.. Nämä kommentit ei tuntunut missään. Sen verran onnellinen olen terveestä kropastani, jolla saan treenata ja tehdä töitä joka ikinen päivä! :)

Lisäksi ne positiiviset kommentit ja palautteet veivät huomion heti pois noista negatiivisista. Minulle merkitsi aivan valtavasti, kun kummitätini sekä entinen työkaverini kertoivat olevansa ylpeitä minusta. Minulle merkitsi kun ystävät, kollegat ja entiset opettajani jakoivat artikkelia sivuillaan. Yksi ihanimmista kommenteista, mitä minulle on varmaan ikinä on sanottu on: "Ihan mahtavaa, että olet onnitunut ja etenkin pysynyt iloisena ja positiivisena. Joskus ihmisistä tulee tiukkoja saarnamiehiä kun ovat puskeneet jonkin muutoksen läpi. Sinusta on tullut kannustava voittaja!" Tämän jälkeen minulle tuli viimeistään se fiilis, että aivan sama, mitä ihmiset ulkonäöstäni sanovat. Tälläinen palaute on oikeasti se, mitä haluan saada ja minkä eteen teen töitä!


Kuva: Aleksi Jalava

Ilman teitä tämä kaikki ei olisi ollut mahdollista. Osaan arvostaa tätä tukea aivan älyttömästi, <3 Kuten haastattelusta kävi ilmi, niin tälläistä tukea en ole aina elämässäni saanut. Monta pientä sanomaanne lausetta on mielessäni ja niistä saan varmasti voimaa jaksaa kun tulee vaikeampia paikkoja! Toivottavasti pystyn antamaan samaa tukea teille takaisin tarvittaessa! Älkää ihmiset jooko jättäkö sanomatta positiivisia asioita. Sinulle se voi olla pieni asia, mutta parhaimmassa tapauksessa muutamalla lauseella voi muuttaa toisen koko elämää!

Ainiin, 7-vuotias pikkusiskoni halusi tänään tietää, että juoksevatko ihmiset kaduilla mun perässäni ja haluavatko ne nimmareita nyt kun olen ollut lehdessä! :D Hyvä muistutus taas siitä, että aina pitää muistaa edes hieman miettiä mitä tekee ja puhuu. Jokaisella meillä on joku, ketä meitä katsoo meitä ylöspäin! :))

xx,
Linda


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kisojen tavoitteena "hyvä fiilis"!

Tänään on Rion olympialaisten viimeinen päivä. Itse olen seurannut kisoja innolla ja pakko myöntää. että joutunut tinkimään yöunistakin jonkun verran tämän takia. Oma suosikki oli ehdottomasti telinevoimistelu. Lisäksi telkkari oli uintien sekä yleisurheilun aikana ahkerasti auki.

Kisojen saalis oli suomalaisittain laiha. Ainut mitali Suomelle tuli 28-vuotiaana nyrkkeilyn aloittaneen, nykyään 35-vuotiaan, Mira Potkosen toimesta. Keihäässä on totuttu suomalaismenestykseen, mutta nyt ainoastaan yksi urheilijoistamme pääsi finaaliin jääden lopulta siinä kuudenneksi. Olympiakkomitea ei edes asettanut kesäolympialaisiin virallista mitalitavoitetta. Ainut tavoite kisoille oli hyvä fiilis.

Hyvä fiilis ja yhtenäinen joukkue ovat mielettömän tärkeitä juttuja. Puhun itsekin niiden puolesta paljon. Hyvä fiilis tuo mukanaa monia positiivisia asioita. Tavalliselle tallaajalle ja kuntoilijalle hyvä fiilis on varmasti tärkeimpiä juttuja, mutta valitettavasti huippu-urheilussa se ei riitä korkeimmille sijoille asti. Omasta mielestäni tuollaisen tavoitteen asettaminen on jopa urheijoidemme aliarvioimista.


Mitalitavoitteen roskiin heittäminen oli osaltaan sama asia, kun urheilijoille olisi sanottu "ei teistä kuitenkaan ole mihinkään." Tavallaan ymmärrän, että mitalitavoite voi tuoda hommaan myös negatiivista sävyä, mutta kilpaurheilussa vaaditaan venymisiä ja itsensä ylittämistä sekä paineiden kestämistä,jokainen suorituskerta. Painonnostaja Anni Vuorijoki sanoi lehdessä, että "suomalaisille ei riitä mikään!" Teki mieli sanoa, että jos haluat huipulle, ei sinullekaan pitäisi riittää."
Usain Bolt sai yhdeksännen olympiakultansa, Phelpsillä oli jo ennen kisoja kaappi täynnä kultamitaleita, mutta silti hän janosi niitä lisää ja nyt hänellä on niitä 23 kappaletta. Telinevoimstelussa Simone Biles voitti 4 kultaa ja 1 pronssin. Eivät he tulleet kisoihin ainoastaan fiilistelemään, vaikka unohtumaton kokemus olympialaiset varmasti ovat, oli sijoitus mikä tahansa. Heistä jokainen tiesi, mitä maailma heiltä odottaa ja he myös tiesivät pystyvänsä siihen,



Potkonen oli ainoita, kenen silmistä näkyi se palo, mitä voittajalta tarvitaan. Hän oli luultavasti saanut palonsa omista vastoinkäymisistään ja toi sen kaiken kehään otellessaan. Se tuotti tulosta ja tuon ainoan suomeen tulleen mitalin. Tietenkään kaikki eivät voi kisoissa voittaa, mutta kun urheilijat aivan selkeästi alisuoriutuvat on tarve katsoa peiliin. Osa urheilijoista oli itsekkin todella pettyneitä suoritukseensa, mutta mielestäni muutamasta urheilijasta näki taas, että olympiakomitean asenne oli valitettavasti tarttunut jo heihinkin. Jos komitea ei odota  heiltä muuta, kuin hyvää fiilistä, niin miksi he itse odottaisivat?

Kuten olen ennenkin sanonut: Valmentajan tärkein tehtävä on uskoa valmennettavaansa. Niinäkin hetkinä, kun se usko on eniten koetuksella. Toivottavasti seuraaviin olympialaisiin löydämme uuden asenteen, aina sieltä olympiakomitean tasolta saakka!

xx,
Linda


perjantai 12. elokuuta 2016

Hyvän omantunnon mustikkapiirakka

Melkein joka päivä kuljen töihin polkua, jonka varrella on varvut täynnä mustikoita. Siitä se idea sitten viimeistään lähti! Meillä on ollut töissä täysi tohina suunnitellessa syksyn juttuja, joten toissapäivänä päätin leipoa työkavereille palaverin piristykseksi mustikkapiirakkaa.
Olin jo paljon aikaisemmin bonganut jostain netistä (En kuollaksenikaan muista mistä. Anteeksipyyntöni alkuperäisen reseptin tekijälle, kun en pysty antamaan kunniaa.) hieman erilaisen mustikkapiirakka reseptin, jota päätin nyt testata! Kyseinen piirakka oli gluteeniton, sokeriton ja maidoton.
Kun latasin ylläolevan kuvan valmiista piirakasta somen maailmaan, niin kyselyitä reseptistä tuli niin paljon, että päätin jakaa sen täällä! Olkaa hyvät! :)
Hyvän omantunnon mustikkapiirakka
(halkaisijaltaan 25 cm:n piirakkavuokaan leivottuna 
Pohja:
1,5 dl mantelijauhoja
1,5 dl kookosjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
4 rkl hunajaa
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl jauhettua kardemummaa
5 rkl pehmeää voita
3/4 dl pähkinöitä murskattuna
1 sitruunankuori raastettuna sekä yhden sitruunan mehu
noin 5 dl mustikkaa
1. Sekoita manteli- ja kookosjauhot sekä kaurahiutaleet. Lisää leivinjauhe sekä kardemumma ja sekoita. Lisää hunaja ja pehmeä voi, sekoita. Raasta sitruunankuori ja lisää se puristetun sitruunanmehun kanssa taikinaan. Murskaa pähkinät veitsellä ja lisää taikinaan.
2. Painele 3/4 osaa taikinaan voideltuun piirakkavuokaan. Lisää mustikat ja murustele loppu taikinasta piiraan päälle. Paista 175 asteessa noin 15 - 20 minuuttia (kunnes piiras on saanut kauniin värin pintaan). Lisää sitten päälle folio, jottei piiras pala ja jatka paistamista vielä noin 15 - 20 minuuttia, kunnes piiras on kypsä.
Piirakasta tuli kyllä hyvä ja se kelpasi työkavereillekkin yhdessä Oatlyn vaniljakastikkeen kanssa. Sitä kannattaa pitää jääkaapissa kylmänä, jolloin se pysyy paremmin kasassa. Itse tykkään kyllä nykyään kookoksen mausta, mutta se tuli ehkä hieman liikaa esiin piirakkapohjasta. Joten ensikerralla laitan varmaan kookosjauhoja hieman vähemmän ja mantelijauhoja hieman enemmän. Samoin 1 kokonaisen (aika ison) sitruunan kuori ja mehu oli omaan makuuni aika paljon. Ensi kerralla kokeilen puolikkaalla sitruunalla! :) Nämä kaikki on tietenkin aivan makukysymyksiä!
Ei muuta kuin maistuvaa viikonloppua! :)
xx Linda

torstai 11. elokuuta 2016

Hyvänolon hoitohuone

Lämpö ja rauha olivat ensimmäiset sanat, mitkä tulivat mieleeni, kun astuin reilu viikko sitten kauneushoitola Hyväolon hoitohuoneeseen sisälle, Vuosaaren Aurinkolahdessa merenrannalla sijaitseva paikka oli loistava hetken hemmotteluun. Olin menossa elämäni ensimmäiseen kasvohoitoon. En tiedä miksi en ole aikaisemmin kasvohoidossa käynyt. Kai olen jotenkin ajatellut, että en raaski tai jopa alintajuntaisesti miettinyt, että en ansaitse sellaista.



Hoidon teki ihana Anne. Aluksi hän kyseli paljon ihonhoito tavoistani. Niitä ei oikeastaan ollut. En hirmuisesti käytä kosmetiikkaa, joten usein pelkkä vesipesu on ollut ratkaisuni.

Nimesimme hoidon "loppukesän virkistäväksi hemmotteluhoidoksi" Koska minulle minulle ei aikaisemmin oltu minkäänlaisia hoitoja tehty, lähdimme hyvin varovaisesti liikkeelle, Näin saisimme tietää, kuinka ihoni reagoisi. Ensin Anne puhdisti ihoni. Tämän jälkeen sain kasvoilleni höyryä avaamaan ihohuokosia. Epäpuhtaudet otettiin pois ultraäänellä.


Ultraäänen jälkeen sain kasvoilleni vielä naamion. Koko hoidon kruunasi suorastaan taivaalliselta tuntunut kasvohironta. Makasin transsissa aivan hiljaa koko hieronnan ajan. Taustalla soi hiljainen ja rauhoittava musiikki. Loppuksi vielä kosteuttavaa voidetta ihoon ja olo oli kuin uudelleen syntyneellä. 

Anne antoi vielä minulle kotihoito-ohjeita. Hän totesi ihoni olevan hieman pintakuiva. Kotiin viemisiksi sain pienen näytteen voiteesta, jota hoidossakin oli käytetty. Lisäksi sain kehoituksen muistaa hellällä kuorintavoiteella kuoria ihoani aina säännöllisin väliajoin.


Tulin suoraan hoidosta töihin. Pyysin työkavereitakin kokeilemaan posken ihoani, sillä se oli oikeasti pehmeä, kuin vauvanpylly! :D Kokemuksena kasvohoito oli mielenkiintoinen ja todellakin rentouttava. Enää en mieti ansaitsenko aina välillä. Jokainen nainen ansaitsee! :) Iho oikeasti tuntui hengittävän huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Iho myös kirkastui enemmän, mitä osasin odottaa! :)

Vielä elokuun ajan Annella on päiväaikoina -15% alennus normaalihintaisista kasvohoidoista! Joten varsinkin Itä-Helsingissä asuvat napatkaahan omanne! Tästä ammattitaidosta kannattaa tosin kyllä raahautua nauttimaan hieman kauempaakin! ;)

Pitäkää itsestänne huolta,
xx  Linda

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kuka sinua ohjaa?

Elokuu on alkanut. Osalla meistä loma on meneillään, mutta suurin osa on tainnut tämän viikon alusta palta jälleen töiden ja arjen pariin. Kun kuuntelin kavereitani ja Facebookin etusivuni täyttyi "Niin se loma loppuu, huomenna töihin :( " ja "Huominen töihinpaluu ei kiinnostaisi pätkääkään.. " tyylisistä päivityksistä, niin en voinut olla miettimättä..

Mikä sinua ohjaa? Kuka sanelee sinun päätöksiäsi? Mikä on sinun syysi herätä aamuisin ja saatko mennä tyytyväisenä nukkumaan? Lapsuuden haavekuvien ja - ammattien eteen on tullut elämä.
Maanantaina menemme töihin muun massan mukana ja odotamme perjantaita. Viikonlopun voimme elää ja olla jotain aivan muuta, kuin sitä massaa, kunnes koittaa jälleen maanantai.



Muutoksia tehdessä moni jumittuu heti lähtötelineisiin kuvittelemalla, että muutosten täytyy olla hirveän isoja. Ei, pienetkin muutokset auttavat. Vähennä hieman ylitöitä, liiku hieman enemmän ja syö hieman terveellisemmin ja auta lähimmäistä sekä vähemmänkin tuttuja. Toki kannustan myös isompiin muutoksiin. Ota vuorotteluvapaata ja lähde matkalle tai tee jotain muuta, mistä haaveilet!

Laastarin repäisyn lailla alussa muutokset voivat kirpaista kovaakin. Uskon kuitenkin, että aika harva on joutunut unelmiensa tavoittelemista katumaan. Omasta mielestäni "Hups!" on parempi kuin "Mitä jos?" Itse olen aina halunnut olla se mummo, jolla vanhainkodin keinutuolissa on paljon tarinoita kerrottavanaan. :)

Ok. Lets do this! ✌️ #gym #gymlife #personaltrainer #workworkwork #easyfitvuosaari #easyfitelämää #töissä #keskiviikko




Liian monta kertaa elämä on näyttänyt, että tämän tarinan loppu saattaa olla huomenna tai viikon päästä. Olisitko silloin tyytyväinen elämääsi vai tyytynyt elämääsi? Vain tämä päivä on meille luvattu.

xx.
Linda