Elämäni supersankarit

Lopetin viime postauksen siihen, että jokaisella meillä luultavasti on joku, kuka meitä katsoo ylöspäin. Syyt katsoa ylöspäin voivat olla hyvin erillaisia ja vaihtua ikävuosien varrella. Niin ainakin itselleni on käynyt.

Nuorempana henkilöt, keitä katsoin ylöspäin olivat lähinnä julkisuuden henkilöitä. Jossain kohtaa saatoin katsoa ihmisiä ja kadehtia heitä kauneutensa tai vartalonsa takia. Nykyään ihmisten, keitä minä katson ylöspäin, meriitit ovat aivan jotain muuta. Toki heistä jokainen on myös komea tai kaunis, mutta...

Ulkonäön sijaan katson ihmisen aitoutta. Kasvojen sijaan se on sydän, joka puhuu. Katson ylöspäin äitiäni, jonka uhraukset puolestani olen vasta viime vuosina todella tajunnut. Katson ylöspäin kollegoitani, ketkä ovat rohkeasti lähteneet toteuttamaan unelmiaan hypäten tuntemattomaan. Katson ylöspäin ystäviäni, ketkä osaavat iloita toisten ihmisten puolesta. He osoittavat teoillaan, kuinka paljon oikeasti välittävät.

Ennenkaikkea katson ylöspäin niitä ihmisiä, ketkä eivät kersku kaatumisillaan, vaan näyttävät sisullaan, kuinka sieltä pitää nousta joka kerta ylös vahvempana. Katson ylöspäin ihmisiä, ketkä omista epäonnen hetkistään huolimatta jaksavat uskoa ja vakuuttaa toisille, että kaikilla on mahdollisuus saavuttaa kovalla työllä haluamansa. Katson ylöspäin ihmisiä, ketkä ovat tarvittaessa tarpeeksi rohkeita myöntämään tehneensä huonoja valintoja ja osaavat pyytää apua tarvittaessa.

Katson ylöspäin ihmisiä, keillä on halu kokoajan oppia uutta, tietäen, että eivät ikinä tule tietämään kaikkea. Katson ylöspäin ihmsiä, ketkä tiedostavat elämän keskeneräisyyden ja ovat löytäneet silti rauhan. Katson ylöspäin ihmisiä, ketkä osaavat nähdä kaikki rikkautensa, vaikka heillä ei olisi ainuttakaan euroa lompakossa.



xx,
Linda