perjantai 6. tammikuuta 2017

Kuinka mun treenit sujuu?

Kirjoitellaan pitkästä aikaa kuulumisia omista treeneistä. Olen treenannut säännöllisesti noin neljä kertaa viikossa. Viimeisten viikkojen aikana olen huomannut kroppani olevan hieman epänormaali. Olen kärsinyt selkeästi jonkinlaisista palautumisvaikeuksista.

Tätä en ole henkisellä tasolla huomannut, vaan treenimotivaatio on ollut ennallaan. Kuitenkin treeneissä on ollut huomattavissa, että voimatasot ovat jopa ottaneet hieman takapakkia. Hyvänä esimerkkinä toimi tämän maanantain voimatreeni, jossa tein takakyykkyä itselleni todella pienillä painoilla ja se tuntui suhteellisen tuskaiselta. Tämä viimeistään oli itselleni todellinen herätys.

Koska TFW:llä treeni on nimenomaan voima treeniä, niin se kuormittaa lihaksien lisäksi hermostoa hurjan paljon. Vaikka olen pitänyt lepopäiviä, niin yhdessä valmennusten sekä muun stressin (muutokset töissä) ansiosta kuorma on kasvanut liian suureksi kropalleni kestää. Sillä kova treeni on myös kropalle aina stressi. Hermoston palautuminen kestää huomattavasti kauemmin kuin lihasten palautuminen.



Onneksi tilanne ei vielä ole mitenkään vakava. Nyt on aika taas vaan toimia, niin kuin itse opetan ja reagoida kropan viestiin. Tammikuu otetaan siis iisimmin. Vähennän ja kevennän treenejä ja otan tilalle oikeasti kevyttä liikuntaa kuten kevyitä joogaharjoituksia, kevyttä sisäpyöräilyä ja kävelylenkkejä. Joogan palauttaminen tauolta tukee lisäksi loistavasti tavoitettani lisätä liikkuvuuttani. :)

Levon ei siis oikeasti ole pakko tarkoittaa sohvalla makaamista, vaan palautuminen voi olla aktiivista. Huomenna aamulla olen kyllä kolmen lepopäivän jälkeen menossa voima tunnille, mutta painot tulevat olemaan puolet normaalia pienemmät.

Omaa kroppaa ei voi kuunnella liikaa!
Teillä on vaan yksi keho ja sitä oikeasti pitää vaan arvostaa! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti