Reippaan tytön syndrooma.

Pari päivää takana työelämää päiväkodissa. Tänään työkaverin kanssa puhuimme töiden lomassa lapsista. Mietimme sitä, kuinka helposti lapsista ne pienemmät, osaamattomammat, vilkaammat ja erityistarpeiset lapset vievät aikuisten huomion.

Kuinka muistaisimme ja saisimme huomioitua niitä isompia (jotka ovat kuitenkin vielä pieniä), osaavampia ja hiljaisimpia lapsia - niitä lapsia, ketkä ovat taitavampia ja aina reippaita? Ei lapsen tarvitsisi aina jaksaa olla reipas.

Tästä ajatukseni lähti lentoon. Lasten kohdalla asiasta onneksi aihe on otettu varhaiskasvatuspiireissä jo esille, mutta miten on meidän aikuiten kohdalla? Samalla tavalla meissä on niitä, ketkä tuovat itseään enemmän esille, tarvitsevat erityistukea tai osaavat joitain asioita hieman vähemmän kuin toiset, Sitten on heitä todella itsenäisiä ja osaavia, ketkä yrittävät kaikin keinoin jaksaa ja olla vahvoja. Tarvitseeko hänen jaksaa olla reipas? Onko heilläkin oikeus tulla kuulluksi ja huomioiduksi? Aikuisilla taito feikata menee vielä pidemmälle kuin lapsilla.

Kaikista helpoimman esimerkin löysin valmentajan työstä. Kun valmentaa ryhmää, niin jos ei erikseen kiinnitä huomiota (kuten toki ammattitaitoinen valmentaja tekee), ne edistyneet jäävät todella helposti tekemään hommia melkein keskenään, vaikka maksavat täysin samasta ohjauksesta kuin ekakertalaiset. Oletetaan, että ne pärjää.

Isommalla tasolla sitten taas ei muisteta nähtäessä edes kysyä kuulumisia, kun sillä menee kuitenkin hyvin ja aloitetaan heti vuodatus omista ongelmista. Annetaan toiselle lisää taakkaa kannettavaksi ilman, että huomataan niitä kiviä. jotka jo hänen hartioitaan painaa. Vahvan henkilön rooliin myös "antautuu helposti." Mun vaan täytyy kestää, eikä enää yritetä kertoa omista jutuistaan kenellekkään. Sitä on hirvittävän helppo enää sen jälkeen kääntää. Ei se ole edes esittämistä, vaan henkilö oikeasti kuvittelee hänen roolikseen kaikkien murheiden kantamisen.

Kirjoitukseni ei ole missään tapauksessa sanoa, että niitä enemmän apua tarvitsevia pitäisi huomioida vähemmän, en todellakaan! Halusin vaan muistuttaa ainakin itseäni huomioimaan kaikkia, ei olettaa, vaan kysyä. Ennen kaikkea muistuttaa, että halutaan kuulla aito vastaus siihen "mitä kuuluu kysymykseen" ja mennä hieman sinne pintaa syvemmälle,

xx,

Linda