perjantai 6. toukokuuta 2016

Älä laihduta!

Olen monesti miettinyt sitä, että miten me naiset puhumme itsellemme. Saatamme sanoa/ajatella todella rumia asioita peilkuvallemme, sellaisia sanoja, joita emme ikinä voisi sanoa toiselle tai kuulla toisen suusta. Aina pitäisi laihduttaa se kuuluisa viisi kiloa ja sittenkään luultavasti ei ole vielä hyvä.

Kirjoitin aikaisemmin jo hieman tekstiä ruokailusta ja siitä. kuinka vaikeaa siitä itse nykypäivänä teemme. Tänään vietetään älä laihduta päivää, jonka tarkoituksena on levittää sanomaa koko ajan yleistyneistä syömishäiriöistä sekä osoittaa tukea heille, ketkä sitä kamppailussaan tarvitsevat. Ruoka on nykyään monelle vihollinen, joka vie voimiamme sen sijaan, että saisimme siitä energiaa arkeemme. 

Ruokailun pitäisi olla positiivinen asia ja siitä pitäisi pystyä puhumaan kunnioittavaan sävyyn. Ruokailurauha kuuluu kaikille, eikä ruoan sisältämiä kaloreita tai annoksien kokoja tarvitse päivitellä. Syömisestä ei myöskään tarvitse kokea syyllisyyttä. Me syömme ruokaa, emme numeroita. Terveellinen ruokailu ei vaadi tarkkojen makrojen ja ravintoarvojen tietämistä. Terveellisesti syöminen tarkoittaa monipuolisia ja riittäviä aterioita riittävän usein nautittuna. Siihen kuuluu myös satunnaisesti herkuttelu ja herkkujen salliminen itselleen.

Kun syömme joustavasti, niin voimme oikeasti hyvin. Tarpeettomat rajoitukset vain lisäävät riskiä hallitsemattomasta syömisestä. Moni kokee joutuvansa ansaitsemaan syömisen liikunnalla. "On mahdotonta ajaa tyhjällä tankilla ensin 100km ja antaa autolle vasta sen jälkeen polttoainetta ajetulle matkalle." Tankkaa siis etukäteen, niin matka sujuu huomattavasti mukavammin!
























































Itsellenikin ruokailu on ollut aikoinaan todella vaikeaa. Ensin söin aivan liikaa, jonka jälkeen puolestaan innostuin kieltämään itseltäni kaiken. Kuten olen aikaisemmissakin teksteissä myöntänyt, niin jossain kohtaa ulkonäkö oli suurin motivaationi. Sitten tajusin sen, että ainut kenelle minun täytyy oikeasti kelvata täysin olen minä itse. Tällä hetkellä pyrin syömään juurikin monipuolisesti ja vaalimaan sitä, että saan ruokaa riittävästi. Itselleni syömisen pääpointti tällä hetkellä on siinä, että jaksan työni, treenit kulkevat ja niistä palautuminen on riittävää. Minusta ei ikinä tule kovin pienikokoista, eikä pitkä sääristä, mutta juuri nyt olen sinut asian kanssa. Kroppani on terve ja toimiva sekä kasvoillani väriä sekä hymy ja se on asia, mikä todella merkitsee.

Mitä jos lupaisit tänään ulkopuolelta olevien ihanteiden ja odotusten  sijaan kysyä itseltäsi, millainen ihminen sinä todella tahdot olla? Kuuntele ja kunnioita kehoasi sekä anna sille tarpeeksi niin lepoa kuin ravintoa. Älä tunne häpeää syömisistäsi tai koostasi. Liiku sen takia, että siitä tulee hyvä olo, ällä siksi, että laihtuisit. Jos tahdot laihduttaa, mieti todellinen tarve laihduttamiselle. Jos tarve on sinulle todellinen, niin ota selvää, miten voisit mahdollisimman lempeällä tavalla muuttaa elämäntapojasi.


Sinun täytyy aivan ensin rakastaa itseäsi. <3

- Linda


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti