lauantai 23. huhtikuuta 2016

Coaching greatness

Vieläkin meinaa tietyssä mielessä mennä kylmiä väreitä läpi kropan, kun muistelen eilistä. Training For Warriors- treenimetodin kehittäjä, valmentaja ja motivaatio puhuja Martin Rooney tuli Suomeen pitämään TFW level 1 koulutusta. Ennen viikonloppua oli kuitenkin päivän kestävä Coaching greatness seminaari johon osallistuin. Olin odottanut tätä kauan. Murehdin jo etukäteen, että koulutus loppuu kohta! Sitten tajusin kuinka paljon tolla ajatusmaailmalla minulta menisi ohitse. Nyt istutaan, kuunnellaan ja nautitaan! Varsinainen kokemus tästä tulikin! :)


























Saimme koulutuksen alussa materiaalin, joka olisi meille henkilökohtainen. Siellä oli paljon isoja kysymyksiä, joihin seminaarin edetessä mietimme omat vastauksemme. Pidänkö itseäni valmentajana? Mikä on minun visioni? Missä olen päättänyt olla hyvä?

Mietimme sitä, että mitä "valmentaja" merkitsee juuri minulle? Tämän jälkeen Martin antoi meille uuden määritelmän. Hän maalasi mieleemme kuvan taiteilijasta. Ihmiset keiden kanssa työskentelemme ovat meidän kanvaasi, kahvakuulat ja muut urheiluvälineet pensselimme ja värejämme. Samassa Martin puhui paljon siitä, kuinka valmentajan täytyy olla esimerkki. Koska emme muutu pelkillä ajatuksilla, vaan teioilla, niin jokaiseen kohtaa liittyi myös tehtävä miettiä mitä ensi viikolla voisimme muuttaa ollaksemme hieman parempi valmentaja?





















Itselleni hyvän valmentajan supertaidoista jäi päällimmäisenä mieleen empatia ja sympatia sanojen merkityksen ero. Sympatia tarkoittaa, että sinusta voi tuntua pahalta toisen puolesta. Empatia tarkoittaa sitä, että sinusta tuntuu pahalta heidän kanssaan. Hyvällä valmentajalla on kyky empatiaan.

Toinen joka ainakin minulle kolahti oli puhe odotuksista. Martin kertoi tarinan aloittelevasta nuoresta luokanopettajasta, joka luuli opiskelijoiden kaappinumeroiden olevan ÄÖ tuloksia. Hän luuli opettavansa neroja, vaikka kyseessä olivat koulun vaikeimmat lapset. Kuitenkin tästä väärinkäsityksestä johtuen hän oli odottanut heiltä enemmän ja kannustanut heitä aina vaan parempiin suorituksiin. Niimpä hänen luokallaan olikin vuoden jälkeen koulun parhaimmat arvosanat. Jos hän olisi tiennyt etukäteen lasten olevan vaikeita, hän ei olisi ollut niin kannustava, koska ei olisi odottanut heiltä juurikaan mitään ja lapset olisivat luultavasti vastanneet hänelle juuri odotusten mukaisella käytöksellä. Valmentajan tärkein tehtävä on uskoa enemmän kuin valmennettava itse uskoo.

Emme ikinä voi tietää kenelle puhumme. Voimme miettiä ihmisiä timantteina. Kivikasasta emme voi koskaan tietää, milloin se timantti tulee vastaan, joten meidän täytyy kiillottaa niitä kaikkia. Muutenkin pitäisi pitää huoli siitä, että ihminen sinut kohdatessaan tuntisi olonsa ainakin hieman paremmaksi, kuin ennen sinun tapaamistasi.

Kirjoitimme myös 5 tavoitetta tälle vuodelle. Tavoitteille pitää aina määritellä päivämäärä, johon mennessä ne pitää tapahtua. Millaisena tahdomme itsemme muistettavan sen jälkeen, kun täältä lähdemme? Haluammeko maksaa itse hautakivemme, jonka luona kukaan ei käy? Vai haluammeko tehdä jotain niin merkittävää, että muut rakentavat meidän kunniaksemme patsaan?

Treenauttaminen ei ole valmentamista. Traineri treenauttaa ihmisiä ja valmentaja puolestaan muuttaa ihmisiä. Valmentamisen myötä tulee myös vastuuta. Valmentajana toimiminen on maailman tärkeintä työtä. Jokainen meistä tarvitsee valmentajan. Tämän seminaarin itseasiassa kruunasi se, että sain jakaa kokemuksen henkilön kanssa, joka minua on valmentanut mun elämässäni. :)



Martin itse vertasi seminaarin antia simpukkaan. Hän heitti seminaarin aikana hiekkaa meidän simpukan kuoren sisään. Se ei välttämättä tuntunut joka hetki kivalta (kyllä, monessa kohtaa tuli omantunnon pistoksia), mutta nyt voimme työstää sitä hiekkaa helmeksi, joka lopulta kimaltaa joidenkin simpukoiden sisällä. :) Helpottavaa kuitenkin, että aivan samalla tavalla kuin lihaksia, myös valmentajan taitoja voi treenata! Minä ainakin aion muutamaa tapaani eilisen perusteella muuttaa pysyvästi.

Miten sinä voisit ensi viikolla antaa itsestäsi hieman enemmän kanssa ihmisille? :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti