Liikaa metelia itsestä?

Torstaina puhuttiin työkavereiden kanssa siitä, kuinka meidän työpaikkamme etu on pieni työyhteisö, missä jokainen on valmis tekemään oman osansa. Keskusteltiin siitä, että työyhteisö ei tarvitse kuin yhden saastuttajan ja sellaista emme meidän keskukseemme tahdo. Me tulemme hyvin toimeen keskenämme, vaikka osa meistä on ns. "matalan profiilin" tyyppejä ja noh, toiset taas.. (itseni mukaan lukien) hieman vähemmän matalan profiilin tyyppejä. :D

Olen aikaisemminkin kyllä pohtinut, että pidänkö joskus liikaa meteliä itsestäni? Aivan varmasti joidenkin mielestä pidän. Kuitenkin minusta meteliä voi pitää monella tapaa. Voi nostaa omaa tekemäänsä työtä esille hyvällä tavalla ja jakaa tietoa sekä tsemppiä tai sitten voi huudella asiattomuuksia ja yrittää nostaa itseään jalustalle lyttäämällä muita. Tässä mielestäni on se suuri ero. Itse toivon, että minun omista postauksistani suurimalle osalle välittyy se oikea sanoma, mitä itse tahdon kaikella jakamallani sanoa; Tehkää sitä, mitä rakastatte, teillä on päätösvalta elämästänne. Tietäkää oma arvonne ja kannustakaa toisianne.

Toissapäivänä sain aivan mielettömän ihanan palautteen.

Julkaisin sen omalla Facebook sivullani. En halunnut julkaista sitä sen takia, että itse kuvittelisin olevani paras ja haluaisin muiden tietävän sen. Tämänkin jaoin ehkä enemmän sen takia, että ihmiset muistaisivat jakaa enemmän positiivista palautetta ja näkisivät, kuinka hyvä mieli siitä tulee. Halusin myös näyttää, että kun rohkeasti lähtee tekemään sitä, mikä sun sydämessä tuntuu hyvältä, se näkyy enemmin tai myöhemmin myös muille.

Olen myös kuuluisa selfieistäni.. :D Monet ovat liittäneet #selfiet jopa narsismiin. Itse voin käsi sydämellä vannoa, että yksikään selfieistäni ei ole otettu "katsokaa miltä mä näytän" periaatteella. Enemmänkin ne on sellaisia kuvia, joissa hetki on vallinnut minut ja omaa kuvaa enemmän haluan niissäkin jakaa fiilistä. Paljon on tullut otettua selfieitä kavereidenkin kanssa. Jossain kohtaa itsekkin mietin, että mitä järkeä näissä on, mutta sitten joulun alla koostin vuoden aikana otetuista fotoista kollaasia... silloin se iski. Tämä järki näissä on! Varmasti olisin muistanut suurimman osa hetkistä ilmankin kuvia, mutta kuvien avulla muistin jokaisen kuvan ottohetken ja keskustelut erittäin elävästi ja tajusin kuinka mahtavia tyyppejä olen vuoden aikana kohdannut/saanut pitää ympärilläni ja kuinka paljon haluan heidän pysyvän siinä.

Kaikkia ei voi miellyttää. On sääli, että liian monet keskittyvät somessakin vihaamiseen. Vinkiksi sinulle, joka jaksat vihata: rullaa alaspäin, joka ikistä uutista tai kuvaa ei tarvitse katsoa. Sinulle, joka tykkäät postailla omasta elämästäsi, jakaa fiiliksiäsi ja onnistumisistasi: Jatka samaan malliin, kunhan pidät huolen, että et millään tavoin loukkaa postauksissasi toisia. Minun päiväni on ainakin monesti pelastanut ystävän postaus hänen onnistumisistaan tai hyvän fiiliksen aamulenkistä :)

Sunnuntai tunnelmin,

Linda