lauantai 11. kesäkuuta 2016

TFW Kesäjuhlat

Tfw sitä ja Tfw tätä.... oon pikku hiljaa itsekkin todella huomannut, kuinka tuo on minun elämääni tullut yhä vahvemmin ja vahvemmin. Olin muutaman tutustumistreenin käynyt tekemässä TFW Helsingillä ennen sinne liittymistä, mutta silti kun varsinaisesti rupesin siellä treenaamaan, on se tuonut elämääni huomattavasti enemmän kuin uskalsin odottaa. Menin sinne lähinnä jotta saisin treeneihini taas järkeä, koska ne olivat jääneet hieman asiakkaiden valmennusten suunnittelun jalkoihin. Sain kuitenkin sen lisäksi hurjan annoksen iloa, naurua, hauskuutta, hikeä ja uusia ihmisiä. Jokin aika sitten minulla tuli 100 treeniä TFW:llä täyteen. Olen tuon 100 treenin aikana muuttunut niin sisäisesti kuin fyysisestikkin.

TFW:llä porukka on oikeasti iloista, positiivista ja tähtää korkealle sekä auttavat toisiaan. Tätä kaikkea on toki tarkoitus viedä myös salin keltaisten seinien ulkopuolelle ja siksi minä myös näistä asioista puhun. Meidän coachit ovat todellakin coacheja ja tekevät työnsä sydämellä. Olen parhaassa mahdollisessa opissa. :)

Tänään meillä on salin kesäjuhlat! Aamu alkoi aivan mielettömällä tavalla kun yksi salin omistajista Elastinen veti meille Hallussa- biisinsä livenä ja muut coachit liekittivät lämmittely haarahyppyjä. Vaikka lämmiteltiin, niin kyllä kylmät väreet menivät vaihteeksi pitkin kroppaa. Hetki, joka ei todellakaan hevillä unohdu. Meitä oli mukana kaiken kaikkiaan noin 90 taistelijaa!

Instagram media ptlindabarhoumi - @tfwhelsinki kesäjuhlat!!! @elastinen veti alkulämmöt livenä, joten ilta ei voi olla muuta kuin #hallussa 💪🏻😄 #tfwhelsinki #kesäpäivät #innostu #joo


Instagram media ptlindabarhoumi - @tfwhelsinki #tfwfamilia 🙏🏻

Tämän jälkeen meillä alkoi TFW race. Meidät jaettiin 5 hengen porukoihin. Salin lähiympäristöön oli laitettu pisteitä, joita meidän piti kiertää. Pisteellä olevan tehtävän suoritettua sai osoitteen seuraavaan pisteeseen. Tehtävät olivat joukkueena vetää 100 leukaa, 100 sammakkohyppyä, 100 kahvakuulaheilautusta, 100 ojentajapunnerrusta sekä hauiskääntöä. Viimeisenä jokainen joukkueenjäsen pääsi juoksemaan 100 metriä ja muut hyppivät sillävälin yleisliikkeitä. Viikon treenit painoivat, mutta loppuun saakka mentiin, kuten aina!

Kun kaikki oli maalissa, alkoi vielä loppu jammailut ja aikamoisia break dance battlejakin nähtiin! Oli kyllä sellainen fiilis aamun treeneissä, että saa nähdä mitä ilta tuo tullessaan!! Kohta nimittäin suuntaan takas salille ja meno jatkuu!

Loistavaa lauantaita!
-Linda

Seuraa menoa lisää snapchatista: Lindapieni :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti